sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Hyvä resepti!!

Tällä ohjella tulee loistavan hyvää omenapiirakkaa!! Kuvassa kool aidilla värjättyä lankaa.

Raaka-aineet 8 Annosten määrä
· 200 g margariinia
· 1,5 dl sokeria
· 3 dl jauhoja
· 1 muna
· 0,75 dl maitoa
· 1 tl leivinjauhetta
· 1 tl vanilliinisokeria
· 3-4 omenaa
· kanelia ja sokeria

Ohjeet
Sulata rasva tai käytä pullomargariinia.
Sekoita kulhossa sokerin kanssa.
Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.
Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Itse käytän mitä tahansa omenalajia, jota kotona sattuu olemaan. Jos omena on hapanta, pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin sokeria. Tällä taikinalla on tehty onnistuneita piirakoita kaikista hedelmistä, joten kokeilla voi.
Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Alkuperäinen resepti löytyy TÄÄLTÄ
Posted by Picasa

2 kommenttia:

sinjeto kirjoitti...

Moi! Mäkin olen perustanut blogin! Koitin joskus etsiä sua Ravelrysta, mutta en löytänyt :(
Pitäkää huomenna lippu korkealla, tää jää kotiin tauteilemaan.

ei pöllömpi kirjoitti...

Kuule petipotilaana minäkin.Ja kiva blogi sulla.